Mielenterveys on epätasa-arvon suo

Terminä mielenterveys tuo ajatuksiin ensimmäisenä mielen sairaudet. Hyvä mielenterveys ei kuitenkaan ole typistettävissä pelkkään mielen sairauksien puuttumiseen tai niiden löytyneeseen hoitotasapainoon: mielenterveys on sellainen hyvinvoinnin tila, jossa ihminen kykenee itselleen mielekkäällä tavalla elämään osana omaa ympäristöään.

Kykyymme niin ylläpitää mielemme hyvinvointia kuin myös tarvittaessa hoitaa sen pahoinvointia vaikuttavat monet elämisen yleiset ehdot, kuten käytettävissä olevat varat, ammattilaiset ja kommunikaation keinot sekä se, millaista kohtelua olemme tottuneet ympäristöltämme odottamaan. Näitä elämisen yleisiä ehtoja muovaavat esimerkiksi luokka, sukupuoli, fyysinen toimintakyky ja ihonväri.

Erilaiset risteävät huono-osaisuuden muodot – kuten köyhyys, päihdeongelmat, kodittomuus, työttömyys ja väkivalta – lisäävät vakavien mielenterveyden ongelmien kehittymisen riskiä. Mielenterveys on epätasa-arvoinen elämänalue kuitenkin myös vähemmän ilmeisillä tavoilla. Esimerkiksi erilaisiin vähemmistöihin kohdistettava viha ja ennakkoluuloisuus, vähäinen vaikutusvalta oman työn sisältöön tai yksipuoliset tunnetyön vastuut lisäävät mielenterveyteen kohdistuvia riskejä kasaamalla yksilöiden niskaan erilaisista epätasa-arvoista toisinaan kohtuuttomiakin kuormia.

Myös avuntarve eriarvoistaa

Kun mieli sitten järkkyy, saavutaan seuraavalle epätasa-arvon alueelle, nimittäin avun saamisen suohon. Julkista terveydenhuoltoa ja sairaanhoitoa resursoidaan pitkälti arvopohjaisesti – halutessaan poliittiset voimat voisivat päättää panostaa näihin alueisiin lain määräämää minimiä enemmän. Mutta kun lainaa ei haluta ottaa eikä veroja korottaa, saati nipistää tuumaakaan yksityisautoilun edellytyksistä, turvaudutaan olankohautteluun ja vasemmistolaisesta taikaseinästä vitsailuun.

Olkien kohahdellessa lieväasteiset mielenterveyden ongelmat muhivat, pahentuvat ja vaativat lopulta yhä kalliimpaa hoitoa – inhimillisistä kustannuksista puhumattakaan. Eikä tarpeenmukaisen hoidon kallistuessa tasa-arvo muuten varsinaisesti kasva.

Esimerkiksi psykoterapeuttipulasta kuulee puhuttavan usein. Pula on kieltämättä todellinen, mutta näyttää koskettavan pääasiassa syrjäseutujen asukkaita, julkisen puolen asiakkaita ja heitä, jotka tarvitsevat psykoterapiansa maksamiseksi Kelan tukea: omalla rahalla vastaanotolle pääsee hyvinkin nopeasti, etäyhteyksillä kauempaakin. Lisäksi pulaa vaikuttaa olevan muun muassa ruskeista psykoterapeuteista sekä vammaisista psykoterapeuteista. Jotakin kertoo myös se, että sateenkaarisensitiivisiä psykoterapeutteja listataan netissä erikseen.

Katse kohti rakenteita

Moni mielenterveyden järkkymisen ilmiö on lopulta varsin ymmärrettävä reaktio kohtuuttomiin olosuhteisiin. Näitä olosuhteita meidän on määrätietoisesti ja kunnianhimoisesti muutettava. Muutostyöhön kuuluu oleellisesti eriarvoistavien rakenteiden purkaminen kaikilla hallinnon tasoilla sekä koulutuksessa. Vähemmistöt eivät kuulu riskialueelle, vaan mielenterveyden ammattilaisiksi. Avun kynnyksiä on madallettava aivan erityisesti siellä, missä riskit kasautuvat. Lisäksi tarvitsemme universaaleja seulonta- ja ohjausohjelmia, kuten itsemurhien ehkäisyohjelmaa.

Rakenteellisesta sosiaalityöstä puhuttiin omassa tuttavapiirissäni paljon vastikään vietettynä kansainvälisen sosiaalityön päivänä. Rakenteellisella sosiaalityöllä tarkoitetaan ilmiöihin keskittyvää analyyttista työtä, jonka tavoitteena on ennaltaehkäistä sosiaalisia ongelmia sekä kehittää niiden ratkaisemiseksi yhä parempia toimintatapoja. Mielenterveysalan ihmisenä tunsin niin innostuksen kuin kateudenkin puraisun: mitä kaikkea voisikaan olla nykyaikainen rakenteellinen mielenterveystyö?

Dosentti Marjo Romakkaniemi (2012) kiteyttää teoksen Reformin pirstaleet – Mielenterveyspolitiikka hyvinvointivaltion jälkeen (toim. Helén, 2011) kirja-arviossaan:

 

Yhteiskunnallis-rakenteellinen mielenterveystyö on kadonnut

ja mielenterveyspalvelujärjestelmä on joutunut uusliberalismin koekentäksi.

 

On korkea aika kääntää katseet kohti rakenteita ja tehdä rakenteellisesta mielenterveystyöstä haluttu, arvostettu ja kunnianhimoisesti rahoitettu erityisala. Sitä odotellessa me politiikan ja mielenterveysalan ihmiset voimme – ja meidän täytyy – tehdä epävirallista rakenteellista mielenterveystyötä omissa verkostoissamme itseämme alati kouluttaen ja toisiamme tukien.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *